Staton hyvä skaalautuvuus perustuu sekä toteutusteknologiavalintoihin,
vapaisiin arkkitehtuurin suunnittelumahdollisuuksiin sekä Staton
itsensä toimintafilosofiaan (esimerkiksi aito julkaiseminen). Koska
Stato-pohjaisen sovelluksen voi helposti siirtää alustalta
toiselle on siirtyminen tehokkaammille palvelimille nopea toimenpide,
joka ei vaadi itse sovellukseen muutoksia.
Julkaiseminen
Koska suurin osa portaaleista pystytään julkaisemaan staattisina
HTML- tai kanavakohtaisina tiedostoina, on mahdollista skaalata suuren
käyttäjämäärän palvelua edullisilla jakelupalvelimilla.
Tietokanta- ja sovelluspalvelinten kustannukset ovat suhteessa jaeltavaan
tietomäärään vähintään kymmenen, mutta
useimmiten monisatakertaisesti suuremmat, kuin jakelupalvelinten kustannukset
saman käyttäjämäärän palvelemiseen tietyllä palvelutasolla.
Interaktiivisten ja tallennettavien tietojen aiheuttama kuorma on myös
aina huomattavasti pienempi, kuin pelkkä selailusta ja dokumenttien
generoinnista aiheutuva, koska näitä toimintoja käytetään
suhteessa paljon harvemmin.
Palvelinympäristöt ja hajautus
Stato ja sillä käytettävät sovellukset ovat hajautettavissa
usealla tavalla. J2EE Application Server –ympäristössä Stato-ohjelmiston
hajautus on mahdollista EJB-tekniikaan avulla, J2EE- ja muissa Java-ympäristöissä esimerkiksi
XML-RPC:n, RMI:n ja Corban avulla.
Useampi itsenäinen Stato toimii keskenään myös hajautettuina,
vaikka olisivat eri palvelimilla jakaen näin kuorman omista sovellusalueistaan
vastaamaan tai esimerkiksi takaamaan palvelun saatavuuden usealla identtisellä Statolla.
Staton tai useamman Staton käyttämät tietokannat voidaan
myös hajauttaa, eli käyttää tietokantaklustereita.
Tehokas
välimuisti
Kaikki ns. dynaamisesti koostettava informaatio tallennetaan
välimuistiin
ja vähennetään tietokannan sekä sovelluksen kuormitusta.
Dynaamisesti koostettava informaatio on esimerkiksi käyttäjä-
tai profiilikohtaista tietoa sekä personoituja navigaatioita. Stato-pohjaisten
sovellusten dokumentit voivat koostua staattisesta, välimuistissa
olevasta ja täysin dynaamisesta tiedosta, mikä tarkoittaa sitä että sovelluksista
saadaan paras mahdollinen nopeus irti pienimmällä mahdollisella
työmäärällä. |